Brittiläisen toiminnan unelmapari ei osaa lopettaa. Netflix on kertonut, että Jason Statham tähdittää Guy Ritchien uutta elokuvaa Dogfight. Se on kaksikon seitsemäs yhteinen elokuva ja samalla ensimmäinen, joka tehdään Netflixille.
Elokuvaa kuvaillaan tyylikkääksi kostoelokuvaksi, joka sijoittuu Lontoon rikolliseen alamaailmaan. Juonesta ei ole kerrottu enempää. Statham on toistaiseksi ainoa vahvistettu näyttelijä, eikä ensi-iltapäivää ole vielä julkistettu.
Ritchie kirjoittaa käsikirjoituksen, tekee elokuvan kameran takana ja tuottaa sen, kuten lähes kaikissa parin aiemmissa yhteistöissä. Kuvaukset alkavat Isossa-Britanniassa vuoden 2027 alussa.
Yhteistyö alkoi jo vuonna 1998, kun Ritchie antoi Stathamille ensimmäisen elokuvaroolin esikoiselokuvassaan Lock, Stock and Two Smoking Barrels. Sen jälkeen pari on tehnyt yhdessä muun muassa elokuvat Snatch, Revolver, Wrath of Man ja Operation Fortune: Ruse de Guerre.
Ennen Dogfightia fanit saavat vielä yhden yhteisen elokuvan. Viva La Madness -toimintatrilleri perustuu J.J. Connollyn kirjaan, ja se on kaksikon seuraava ensi-iltaan tuleva työ.




