Ylen Puoli seitsemässä nähtiin tiistaina 3. marraskuuta harvinainen perhekokoonpano. Ella Kannisen haastateltavina olivat näyttelijä ja laulaja Samuli Edelmann, hänen tyttärensä, laulaja Venla Edelmann, sekä Samulin äiti, näyttelijä Marja-Leena Kouki.
Kolmikko kertoi, millaista on elää perheessä, jossa taide on koko ajan läsnä. Puhetta riitti myös siitä, mitä on pian edessä.
Samuli ja Venla ovat kiertäneet joulukonserteissa yhdessä jo aiempina vuosina. Tänä jouluna kaksikosta tulee kuitenkin trio, kun mukaan lähtee ensimmäistä kertaa Marja-Leena Kouki. Hän lukee konserteissa jouluevankeliumin ja lausuu joulurunoja.
– Se, että saamme kaikki kolme sukupolvea nousta yhtä aikaa lavalle on ainutlaatuista ja tekee minut valtavan onnelliseksi, Kouki iloitsee.
Kun joulu on -kiertue alkaa keskiviikkona 9. joulukuuta Seinäjoen Lakeuden Ristin kirkosta ja päättyy 22. joulukuuta Helsingin Tuomiokirkkoon. Lavalla ovat tuttuun tapaan myös saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Matti Paatelma.
Edelmannin suvussa taide kulkee siis jo kolmannessa polvessa – ja tänä jouluna sen kuulee samalta lavalta.




