Nico Lingman avautuu synkästä luvusta elämässään. Ex-upseeri, podcast-juontaja ja tämän syksyn Tanssii tähtien kanssa -kilpailija kertoo, että hänen entinen tyttöystävänsä löi häntä toistuvasti.
Lingman kertoi asiasta juontamansa Tabucäst-podcastin tuoreessa jaksossa. Suhde ajoittui aikaan, jolloin hän oli nuori ja otteli vapaaottelussa kilpatasolla.
Lingmanin mukaan nainen käytti hyväkseen sitä, että Lingman ei koskaan lyönyt takaisin. ”Niissä tilanteissa kun toinen lyö, kynsii ja potkii, ainoa mitä oikeastaan voi tehdä, on pitää toisesta kiinni ja toivoa, että hän rauhoittuu”, hän kuvaa.
Miksi hän ei lähtenyt? Podcastin toinen juontaja Alona Kuusisto kysyi juuri sitä. Lingman kertoo ajatelleensa, ettei kamppailulajeja harrastavan miehen kuulu valittaa, jos nainen lyö. Asiasta puhuminen tuntui hänestä epämiehekkäältä.
Suhde päättyi lopulta muista syistä. Nykyään Lingman ajattelee toisin. Hänen mukaansa hän lähtisi suhteesta heti ensimmäisestä lyönnistä.
Jakson vieras kertoi niin ikään kokeneensa väkivaltaa entisessä parisuhteessaan. Jaksossa kannustetaan miehiä puhumaan kokemastaan ja lähtemään väkivaltaisesta suhteesta mahdollisimman pian.




