Bond-faneja vuonna 2012 järkyttänyt käänne sai vihdoin syyllisen. Judi Dench kertoo muistelmateoksessaan Is It Too Late to Make a Run For It?, että hänen esittämänsä M:n tappaminen Skyfall-elokuvassa oli Daniel Craigin idea.
91-vuotias Dench muistelee, että tuottajat Barbara ja Michael sekä elokuvan tekijä Sam Mendes veivät hänet Wolseley-ravintolaan. Siellä hänelle kerrottiin juonen pääpiirteet ja se, että hänen hahmonsa kuolee. Craig ei hänen muistikuvansa mukaan ollut paikalla.
”Kai se oli oma vikani”, Dench toteaa. Hän oli GoldenEyesta lähtien anellut pääsyä pois kirjoituspöydän takaa, sillä kun muu kuvausryhmä matkusti Monte Carloon ja Pietariin, hänellä oli vain kolme kuvauspäivää Watfordissa. ”No, lopulta he päästivät minut kirjoituspöytäni takaa… ja ampuivat minut.”
Piikki lähti myös Ralph Fiennesin suuntaan. ”Ilmeisesti oli Danielin idea tapattaa hahmoni. Mutta sitä ennen jouduin vielä kärsimään sen nöyryytyksen, että Ralph Fiennes antoi minulle potkut. Kusipää.”
Dench näytteli Bondin pomoa kahdeksassa elokuvassa vuosina 1995–2012. Vuoden 2015 Spectressä M vilahti enää lyhyesti.
Katkera hän ei ole. Dench kertoo rakastaneensa M:n roolia, koska sai laittaa kaikki ne miehet ruotuun.




