The Rasmuksen Amerikan-kiertue sai yllättävän jarrutuksen. Yhtyeen piti esiintyä lauantaina 31. lokakuuta São Paulon Carioca Clubilla, mutta laulaja Lauri Ylönen ei päässyt lavalle.
Konsertin järjestäjien Opus Entretenimenton ja CK Concertsin tiedotteen mukaan Ylösen terveydentila heikkeni merkittävästi vain muutaman tunnin aikana. Lääkärin määräyksestä hänen on pysyttävä vuodelevossa, eikä hän pystynyt esiintymään illalla. Tarkemmin sitä, mikä laulajaa vaivaa, ei kerrottu.
Keikka siirrettiin vuorokaudella eteenpäin. Uusi ajankohta on sunnuntai 1. marraskuuta kello 19 paikallista aikaa, ja paikka pysyy samana. Kyseessä on yhtyeen ainoa konsertti Brasiliassa.
Yhtye on kiertänyt Amerikassa jo lähes 60 päivää. Järjestäjien mukaan São Paulon keikka on koko kiertueen ensimmäinen, jonka päivää on jouduttu muuttamaan.
The Rasmus pahoittelee lykkäystä ja siitä aiheutuvaa haittaa faneilleen ja kiittää heitä ymmärryksestä ja tuesta. Jo ostetut liput kelpaavat uuteen päivään sellaisinaan, ja myös fanitapaamisiin ostetut Meet & Greet -paketit pysyvät voimassa.




