Suvi Teräsniskan viikonloppu sai ikävän käänteen. Vielä lauantai-iltana laulaja esiintyi Elämäni biisi -lähetyksessä, mutta sunnuntaiaamuna ääntä ei enää tullut.
– Eilisen hienon onnistuneen Elämäni biisi -lähetyksen jälkeen heräsin siihen, ettei tule pihaustakaan ääntä, Teräsniska kertoi Instagramissa.
Tilanne tuli täysin yllättäen. Laulajan mukaan hänellä ei ole ollut muita isompia flunssan oireita.
– Säikähdin melkoisesti, hän kirjoittaa.
Päätös piti tehdä nopeasti. Sunnuntai-illaksi Kokkolaan suunniteltu hyväntekeväisyyskonsertti 1. marraskuuta peruttiin. Konsertti oli enää parikymmentä paikkaa vaille loppuunmyyty, ja juuri se harmittaa laulajaa eniten.
– Minua ottaa ihan suunnattomasti päähän, koska tiedän, että illan lipputuotoilla olisi varmasti tehty paljon hyvää, Teräsniska sanoo.
Hän muistuttaa, että tämä on artistin työn ikävä puoli, koska kukaan muu ei voi tulla hänen tilalleen lavalle.
Konsertille yritetään löytää uusi päivä ensi keväälle. Lipun ostaneet saavat rahansa takaisin, ja liput voi palauttaa Lippu.fi:n palautuspalvelun kautta.




