Tekoäly jakaa musiikkimaailmaa, ja nyt kantansa on kertonut myös ruotsalainen kitaravelho Yngwie Malmsteen. Hän puhui aiheesta radiojuontaja Eddie Trunkin Trunk Nation -lähetyksessä SiriusXM-kanavalla 27. lokakuuta.
Malmsteen myöntää, ettei itse käytä tekoälyä mihinkään, mutta tietää, mistä on kyse. Hänen mielestään se voi olla hyvä työkalu esimerkiksi lakiasioissa, joissa tarvitaan paljon tietoa. Väärissä käsissä siitä voi kuitenkin tulla huono asia.
– Teknologia ei ole itsessään pahaa. Sitä voi käyttää pahaan tarkoitukseen, mutta se ei itse ole paha, hän linjaa.
Kun Trunk kysyi, pelottaako tekoäly artistien ja lauluntekijöiden puolesta, Malmsteen vastasi ”kyllä ja ei”. Hänen mukaansa tekoäly voi olla lähes ohimenevä temppu. Ihmiset eivät hänen mielestään mene areenalle ostamaan lippuja katsoakseen, kun robotti soittaa. Yleisö haluaa yhä ihmisten välistä kohtaamista.
Kitaralegenda arvelee, että tekoäly voi tuoda musiikkiin paljon feikkiä, mutta ei korvaa oikeita soittajia. Trendit tulevat ja menevät, mutta tarve kuulla oikeiden ihmisten soittamaa rock and rollia säilyy. Hän tosin lisää, että voi olla väärässä.
Malmsteenin uusi studioalbumi Hell Or High Water julkaistaan 13. marraskuuta. Levyllä soittavat kosketinsoittaja Nick Marino, basisti Emilio Martinez ja rumpali Kevin Klingenschmid.




