Kamppailuleffojen ystävät saavat suru-uutisen. Yhdysvaltalainen elokuvantekijä Eric Karson on kuollut 86-vuotiaana.
Karsonin kerrotaan kuolleen luonnollisiin syihin jo elokuun 24. päivänä saattohoidossa Hendersonissa Nevadassa. Tieto hänen kuolemastaan tuli julki vasta nyt.
Televisiokäsikirjoittajan poika Karson teki uransa pienen budjetin toimintaelokuvien parissa. Esikoiselokuvansa hän teki vuonna 1980, kun syntyi Chuck Norrisin tähdittämä The Octagon – hiljaiset tappajat. Siinä Norris esittää eläkkeelle jäänyttä karatemestaria, joka ottaa mittaa salamurhaajien joukosta.
Vuonna 1988 Karson oli kameran takana Jean-Claude Van Dammen Mustassa kotkassa. Kaksi vuotta myöhemmin hän tuotti Van Dammen elokuvan Lionheart – liian kova kuolemaan, joka teki belgialaistähdestä pääosan näyttelijän Yhdysvalloissa. Karson nähtiin myös itse pienissä rooleissa: Mustassa kotkassa CIA-pomona ja Lionheartissa lääkärinä.
Ranskalainen potkunyrkkeilijä Olivier Gruner sai Karsonilta ensimmäisen elokuvaroolinsa Angel Townissa vuonna 1990. Karson tuotti myös Grunerin toisen elokuvan Nemesis vuonna 1992, ja Gruner piti häntä mentorinaan.




