Avaruuteen sijoittuva kauhupeli Mouthwashing on matkalla valkokankaalle. Sonyn omistama Screen Gems kehittää pelistä elokuvaa.
Elokuvan tekee Karyn Kusama. Hänet tunnetaan kauhukulttiklassikko Jennifer’s Bodysta ja Yellowjackets-sarjasta. Käsikirjoituksen kirjoittavat Matt Manfredi ja Phil Hay, jotka ovat tehneet töitä muun muassa Ride Along -elokuvien ja Titaanien taistelun parissa.
Tuottajiin kuuluu kauhukonkari Scott Derrickson, joka on tehnyt Sinister- ja The Black Phone -elokuvat. Hänen rinnallaan tuottaa C. Robert Cargill.
Näyttelijöistä ei ole vielä tietoa. Myöskään ensi-iltaa tai tarkempia juonisuunnitelmia ei ole kerrottu.
Peli kertoo avaruusrahtialus Tulparin miehistöstä. Alus joutuu törmäykseen, ja miehistö jää hupenevien varastojen varaan. Siitä alkaa karmiva taistelu hengissä pysymisestä. Tarina etenee ensimmäisen persoonan kuvakulmasta ja hyppii ajassa. Peli keräsi aikanaan kehuja synkästä tunnelmastaan ja tarinastaan.
Pelin on tehnyt ruotsalainen Wrong Organ -studio, ja sen julkaisi Critical Reflex. Mouthwashing ilmestyi ensin vain pc:lle, mutta nyt sitä voi pelata myös konsoleilla.




