James Gunn ei jättänyt kritiikkiä vastaamatta. DC Studiosin vetäjä puolusti sosiaalisessa mediassa suunnitelmiaan, kun eräs käyttäjä oli arvostellut niitä nyt jo poistetussa viestissään ja merkinnyt siihen Gunnin.
Gunn muistutti, että hän kertoi jo tammikuussa 2023, mitä DC aikoo tehdä. Osa tarinoista on hänen mukaansa itsenäisiä, kuten Guardians-elokuvat aikoinaan, ja juuri sellainen on Clayface. Osa taas kuuluu laajempaan kokonaisuuteen, jota Gunn kutsuu Superman-saagaksi.
”Jokaisen osan pitää silti toimia omillaan, vaikkei olisi nähnyt kaikkea muuta”, Gunn kirjoitti.
Hän otti kantaa myös paljon puhuttuun 8–10 vuoden suunnitelmaan. Gunnin mukaan siinä ei ollut kyse vain juonikuvioista. Suunnitelmaan kuului koko DC:n linja, kuten keskittyminen suurimpiin hahmoihin eli Supermaniin, Batmaniin ja Wonder Womaniin.
Samalla pienemmistä hahmoista, kuten Kryptosta, John Stewartista ja Peacemakerista, on tarkoitus kasvattaa uusia tähtiä. Gunn nosti esiin myös tekijöiden vapauden, erilaiset sävyt ja ikärajat sekä Star Warsin ja George R. R. Martinin vaikutteet.
Gunn kertoo innostuvansa siitä, että palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Se saa hänet odottamaan entistä enemmän Man of Tomorrow -elokuvaa.




