Skid Row on saanut uuden keulahahmon. Yhdysvaltalaisen hard rock -veteraanin laulajaksi on valittu New Jerseystä kotoisin oleva Justin Sargent. Uutinen julkistettiin torstaina 29. lokakuuta.
Sargent ei tule rockpiireistä. Hän on tehnyt uransa tähän asti lähinnä Broadwaylla laulajana ja näyttelijänä.
Uuden laulajan äänialaa päästään kuulemaan heti. Bändi julkaisi Sargentin kanssa ensimmäisenä levytyksenään oman version The Whon klassikosta Won’t Get Fooled Again. Kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo. Levytyksen tuotti Nick Raskulinecz.
Skid Row'n laulajat ovat vaihtuneet melko tiuhaan 2010-luvulta lähtien. Sargentin suurin haaste onkin bändin vanhat hitit, kuten 18 and Life, Youth Gone Wild ja I Remember You, jotka levytettiin aikanaan 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa aivan toisella äänellä. Juuri niitä yleisö odottaa keikoilta.
Yhtye kertoo tekevänsä jo uutta materiaalia. Keikkoja on myös tulossa, joten fanit pääsevät pian kuulemaan, miten Sargent pärjää lavalla.




