Veera Bianca on tullut tunnetuksi kehorauhan äänekkäänä puolustajana. Juuri siksi hänen omat valintansa ovat nostaneet kunnon kohun.
Somevaikuttaja, oikealta nimeltään Veera Papinoja, on kertonut avoimesti pudottaneensa painoaan kymmeniä kiloja laihdutuslääke Ozempicin avulla. Lisäksi hän on ottanut pistoshoitoja ja suunnittelee kiristysleikkauksia, joilla poistettaisiin painonpudotuksen jälkeen jäänyttä löysää ihoa eri puolilta vartaloa.
Kaikkien mielestä laihdutusvalmisteen käyttö ei sovi kehorauhan sanansaattajalle. Moni arvostelija pitää yhdistelmää ristiriitaisena. Miten kehorauhaa saarnaava voi samaan aikaan muokata omaa kehoaan lääkkeillä, piikeillä ja leikkauksilla?
Papinoja tarttui kritiikkiin Kehorauhaa-podcastinsa tuoreessa jaksossa. Hän myöntää tietävänsä, että jotkut pitävät häntä ristiriitaisena ihmisenä. Hänen mukaansa kehopositiivisuus ei ole koskaan tarkoittanut sitä, että keho pysyisi aina samanlaisena, vaan oman kehon hyväksymistä ja oikeutta tulla kohdelluksi samanarvoisena.
”Tosi monta totuutta voi olla samaan aikaan totta”, Papinoja sanoo.
Hänen mukaansa hän ei tavoittele hoikkuutta, vaan omaa parasta elämäänsä ilman rajoitteita.




