Tanskalainen kohuelokuvantekijä Lars von Trier on ollut vuosia lähes täysin hiljaa. Nyt hän puhuu, ja sanat ovat synkkiä.
Von Trier kertoi vuonna 2022 sairastavansa Parkinsonin tautia. Nyt hän keskusteli tyttärensä, elokuvantekijä Agnes Trierin kanssa 23 minuutin filmillä, joka tehtiin Descendant-taidenäyttelyyn. Kun Agnes kysyi isänsä voinnista, vastaus oli suora: ”Minulla on sairaus, jota en toivoisi pahimmalle viholliselleni.”
Von Trier kertoi voivansa kurjasti ja kärsivänsä ahdistuksesta. ”Minun on vaikea innostua mistään”, hän sanoi. Hänen mukaansa jotkin hänen elokuvistaan ovat hänelle rakkaita, ja hän toivoisi niiden jäävän perinnöksi. Suuressa kuvassa sillä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole merkitystä.
Vanhaa piikikkyyttä löytyy silti. Von Trier haukkui naureskellen edesmenneen taidemaalari Per Kirkebyn vuosikymmenten takaisen ilkeän kirjeen takia. Hän sanoi myös, että häntä on pidetty idioottina, ja juuri siksi hän on menestynyt. Rahan takia hän ei ole tehnyt yhtään elokuvaa.
Suurin kysymysmerkki on hänen viimeiseksi aiottu elokuvansa After. Käsikirjoitus valmistui elokuussa, mutta kuvauksia ei ole aloitettu, eikä tuotannolla ole aikataulua tai julkaisupäivää. Tuottaja Peter Aalbæk Jensen on aiemmin kertonut, että sairaus on vaikuttanut von Trieriin fyysisesti, mutta mieli on kunnossa.
Von Trier voitti Cannesin Kultaisen palmun vuonna 2000 elokuvalla Dancer in the Dark.




