Liikemies Jethro Rostedt ei voi kuvata yhdyskuntapalveluaan, vaikka oli sitä suunnitellut. Rostedt kertoo Iltalehdelle, ettei kuvaaminen onnistu Turun seudun Operaatio Ruokakassissa, jossa hän suorittaa rangaistuksensa.
Hänen mukaansa syynä on se, että ruokakassitoiminta on hyvin herkkää ja väärinymmärrysten riski on suuri. Rostedtin mukaan kuvaaminen on paikassa täysin kielletty.
Rostedt oli kertonut televisiohaastattelussa aikovansa kuvata palvelunsa. Hän kertoi kysyneensä asiaan lupaa. Hän sanoi, ettei yhdyskuntapalvelusta ole hänen tietääkseen aiemmin tehty dokumenttia.
Yhdyskuntapalvelua on määrätty 90 tuntia. Rostedt kertoo Iltalehdelle aloittavansa sen virallisesti 2. marraskuuta. Työ liittyy logistiikkaan, mutta tarkka toimenkuva selviää hänen mukaansa vasta myöhemmin.
Turun hovioikeus tuomitsi Rostedtin kolmesta törkeästä veropetoksesta ja yhdestä veropetoksesta. Tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa tänä syksynä. Rostedt määrättiin yhdyskuntapalvelun lisäksi korvaamaan Verohallinnolle yhteensä 599 238,64 euroa viivästyskorkoineen. Rostedt on kertonut, ettei hän voi hakeutua velkajärjestelyyn ennen kuin on suorittanut yhdyskuntapalvelun.




