Yhdysvaltalainen käsikirjoittaja Kevin Bleyer on kuollut auto-onnettomuudessa. Hän oli 54-vuotias. Onnettomuus tapahtui 25. lokakuuta maaseututiellä Millriftissä Pennsylvaniassa, jossa Bleyerillä oli koti. Kuolemasta kertoi hänen perheensä. Kenenkään muun ei kerrottu loukkaantuneen.
Bleyer oli työskennellyt Comedy Central -kanavan The Daily Show'n käsikirjoittajana yhdeksän vuotta Jon Stewartin aikana. Hän voitti käsikirjoituksestaan neljä Emmy-palkintoa, ja hänet oli ehdolla kaikkiaan kahdeksan kertaa. Hän sai myös Peabody-palkinnon ja Writers Guildin palkinnon. Hän kirjoitti Daily Shown lisäksi vuosien 2006 ja 2008 Oscar-gaaloihin, joita Jon Stewart juonsi.
Ennen The Daily Shota Bleyer kirjoitti Bill Maherin Politically Incorrect -sarjaan vuodesta 2000 sen päättymiseen vuonna 2002. Hän kirjoitti myös Dennis Millerin sarjaan CNBC-kanavalle.
Bleyer kirjoitti myös politiikkaan. Hän osallistui presidentti Barack Obaman puheiden kirjoittamiseen, muun muassa Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisten puheisiin. Myöhemmin hän toimi New Yorkin pormestari Bill de Blasion apulaispuheenkirjoittajana.




