Ruotsalainen 60-vuotias nainen saa 50 000 kruunun korvauksen, koska hän joutui ikäsyrjinnän kohteeksi työnhaussa. Summa on noin 4 500 euroa. Asiasta kertoi ruotsalainen ammattiliittolehti Kollega.
Nainen haki marraskuussa 2025 markkinointipäällikön tehtävää suuressa turvallisuusalan yrityksessä. Hän koki täyttävänsä kaikki ilmoituksen vaatimukset, mutta häntä ei kutsuttu haastatteluun. Nainen kysyi sähköpostilla rekrytoijalta, johtuiko hylkääminen palkkatoiveesta.
Vastauksen mukaan palkka ei ollut ongelma. Yritys etsi henkilöä, joka olisi urallaan samassa kohdassa kuin nainen oli ollut vuonna 1994. Silloin nainen oli 28-vuotias.
Nainen otti yhteyttä ammattiliittoonsa, Akademikerförbundet SSR:ään. Liitto kutsui työnantajan neuvotteluun. Liitto vaati ensin naiselle 70 000 kruunun korvausta, mutta yritys kieltäytyi.
Sitten asia siirtyi LO-TCO Rättsskyddille. Se haastoi työnantajan oikeuteen syrjintälain rikkomisesta ja vaati 100 000 kruunun syrjintäkorvausta. Vähän ennen oikeuskäsittelyä yritys tarjosi naiselle 50 000 kruunua. Nainen hyväksyi tarjouksen, joten asia ei edennyt oikeuteen asti. Liiton mukaan ikäsyrjintä on hyväksymätöntä ja työnantajien pitää valita työntekijät osaamisen perusteella.




