Lupa- ja valvontavirasto kertoo saaneensa tänä vuonna useita ilmoituksia luvattomasta kuvaamisesta. Tapauksissa sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilökuntaan kuuluva työntekijä on kuvannut hoitotilanteessa muistisairasta tai muuten haavoittuvassa asemassa olevaa potilasta.
Työntekijät ovat ottaneet kuvia tai videoita työpuhelimella ja jakaneet niitä muiden nähtäville. Joissakin tapauksissa kuvamateriaali on ollut puhelimessa muun henkilöstön nähtävillä.
Potilas on ollut kuvissa tunnistettavissa. Hän on ollut kuvissa tai videoissa intiimissä tilanteessa, esimerkiksi ilman vaatteita. Ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkosen mukaan tapauksiin on liittynyt jopa potilasta nöyryyttäviä ja kiusaavia piirteitä.
Virasto muistuttaa, että luvaton kuvaaminen on ammattieettisten velvollisuuksien vastaista. Liukkosen mukaan kuvaaminen ilman hoidollista tai muuta hyväksyttävää perustetta on erittäin moitittavaa. Se loukkaa potilaan itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyden suojaa. Kuvien ottaminen ja jakaminen voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön.
Viraston tietoon tulleissa tapauksissa työnantajat ovat tehneet poliisille tutkintapyyntöjä. Virasto ei kerro tiedotteessaan, kuinka monesta tapauksesta on kyse eikä missä päin Suomea niitä on sattunut.




