Suomessa vuonna 1966 perustettu Hesburger, jolla on noin 500 ravintolaa Euroopassa, avasi ensimmäisen ravintolansa Italiassa perjantaina 23. lokakuuta 2026. Ravintola on Etelä-Italian Materan keskustassa Piazza Mulino -aukiolla. Siellä on kaksi kerrosta ja ulkoterassi.
Investointi on lähes miljoona euroa, ja ravintola työllistää noin 20 ihmistä. Hankkeen takana on materalaissyntyinen arkkitehti Venanzia Rizzi, joka on asunut Oulussa vuodesta 1994 ja toimii Italian kunniakonsulina. Mukana on myös kaksi suomalaista sijoittajaa.
Avajaisissa oli Suomen Italian-suurlähettiläs Matti Lassila. Avajaisseremonia oli tarkoitus pitää kello 18.30, ja ravintola avattiin yleisölle kello 20.
Matera oli viimeinen Italian maakuntakeskus, jossa ei ollut McDonald's-ravintolaa. Hesburger ehti kaupunkiin muutamaa viikkoa ennen McDonald'sia. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta.
Ruokalista seuraa pohjoismaista mallia. Tarjolla on hampurilaisia, tortilloja ja VEKE-kasvistuotteita. Ruokalistaa ei ole toistaiseksi muokattu italialaiseen makuun, ja kasvikset hankitaan paikallisilta tuottajilta. Rizzin mukaan nelihenkinen perhe syö ravintolassa hieman yli 40 eurolla.




