Ensimmäinen Eurovision Asia -kilpailu on määrä järjestää Bangkokissa 14. marraskuuta. Alle kuukautta ennen lähetystä kilpailun tuotannosta kerrotaan vaikeuksia.
Ruotsalaisen Aftonbladet-lehden tietojen mukaan kilpailun budjetista on leikattu noin miljoona dollaria. Alkuperäinen budjetti oli noin 4,5 miljoonaa dollaria. Euroopan yleisradiounionin EBU:n kerrotaan hyväksyneen leikkauksen.
Leikkausten vuoksi kansainvälistä tuotantohenkilöstöä korvataan paikallisilla thaimaalaisilla tekijöillä. Thaimaalaisen Media Vision -yhtiön kerrotaan vastaavan valoista, videosta, äänestä ja erikoistehosteista. Mukaan tulee myös paikallinen tv-ohjaaja. Pienempi kansainvälinen ryhmä matkustaa silti Thaimaahan, ja kilpailun johtaja Christer Björkman pysyy mukana. Lähteiden mukaan leikkaus on aiheuttanut erimielisyyksiä kansainvälisen ja thaimaalaisen tuotantotiimin välillä.
Kilpailun tuotannosta vastaa Voxovation-yhtiö. Sen enemmistöä hallitsee kerrotun mukaan yrittäjä RJ Phillips, joka omistaa myös Zoop-somealustan. Zoop on kilpailun pääsponsori. Voxovationin perustaja Peter Settman on kertonut jättäneensä yhtiön heinäkuussa.
EBU on vastannut raportteihin, mutta se ei suoraan kiistänyt budjettileikkausta tai tuotantohenkilöstön vaihtamista. Järjestäjät kiistävät kilpailun peruuntumisen tai lykkääntymisen riskin.




