Brittinäyttelijä Rachael Stirling, 49, kertoo muistelmateoksessaan All About My Mother, että hän syö jyvän tai kaksi edesmenneen äitinsä tuhkaa ennen uuden näytelmän ensi-iltaa. Kirja kertoo hänen ja äitinsä suhteesta.
Stirlingin äiti oli näyttelijä Diana Rigg. Rigg kuoli syöpään vuonna 2020 82-vuotiaana. Hänet tunnettiin muun muassa 1960-luvun The Avengers -sarjasta ja Game of Thrones -sarjasta.
Stirling tietää, että tapa voi hämmästyttää. ”Vaikka se järkyttää ihmisiä, kun kerron siitä, se tuntuu minusta täysin luonnolliselta”, hän kirjoittaa kirjassaan. Hän jatkaa: ”Olen hänen verhoamansa, hänen suojaamansa ja peittämänsä. Äitini on supervoimani.” Haastattelussa hän sanoo, ettei tapa tunnu hänestä oudolta, vaan aivan tavalliselta.
Kirjan sisällöstä uutisoitiin laajasti syyskuussa. Otsikoissa kerrottiin, että tytär syö äitinsä tuhkaa ennen esiintymistä. Stirling on käsitellyt asiaa myöhemmin myös omassa lehtijutussaan. Siinä hän sanoo, että kirjassa hän tunnustaa maistaneensa jyvän tai kaksi tuhkaa. ”En odottanut, että lehdistö kuvailisi minua äitinsä surmanneeksi kannibaaliksi”, hän kirjoittaa.




