Jack Osbourne sanoo, että isänsä Ozzy Osbournen digitaalisen version saama kritiikki on hänen omaa syytään. Hän kertoi asiasta Great Company with Jamie Laing -podcastissa. Hanke on tekoälyhahmo edesmenneestä hevilegendasta, ja sen on määrä pystyä liikkumaan, puhumaan ja vastaamaan faneille.
Hankkeen julkistaminen herätti kritiikkiä. Osbournen perhettä syytettiin muun muassa siitä, että se aikoo rahastaa Ozzyn maineella.
Jackin mukaan perhe oli vasta selvittämässä, mitä se aikoo tehdä, eikä hän osannut kertoa asiasta kunnolla. Hän arvelee, että ihmiset alkoivat heti ajatella Ozzyn alkavan myydä kännyköitä mainoksissa. – Ei, sitä se ei tarkoita, hän sanoo.
Jackin mukaan monet muutkin tekevät samaa. Hän mainitsee Bob Marleyn ja Michael Jacksonin porukat, jotka luovat henkilöstä digitaalisen mallin. Näin mallin tekijä omistaa henkilön digitaaliset oikeudet ja kuvan. Jack vertaa tätä siihen, että perhe haluaa omistaa isänsä kuvat ja oikeudet.
Tekoäly ei hänen mukaansa ole menossa mihinkään. Perhe päätti siksi olla etujoukoissa eikä vastustaa uutta viihteen pilaria.




