Liikenneturvan kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liikenteessä talvella väsyneempi kuin kesällä. Joka viides kertoo olevansa usein todella väsynyt pimeinä syys- ja talviaamuina liikenteessä.
Kellojen siirto voi lisätä väsymystä, koska se sekoittaa vuorokausirytmiä.
– Syksyn pimeys vaikuttaa siihen, miten oma sisäinen kellomme toimii. Väsymys voi korostua kellojen siirron myötä, kun vuorokausirytmi häiriintyy, sanoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen tiedotteessa.
Kyselyssä alle kolmasosa autoilijoista kertoi, ettei väsymys ollut vaarantanut ajamisen turvallisuutta edellisen vuoden aikana. Viidesosa koki, että väsymys oli vaarantanut ajamisen useita kertoja.
– Väsymys on turhan arkinen kumppani suomalaiskuljettajille. Kun moni ajaa väsyneenä, riskejä helposti vähättelee. Ne tulisi kuitenkin ottaa tosissaan, Taskinen sanoo.
Taskisen mukaan vaara ei ole vain rattiin nukahtaminen. Jo vireystilan lasku lisää havainto- ja ajovirheitä, hidastaa reagointia ja kasvattaa esimerkiksi peräänajon riskiä. Väsymys on taustalla jopa joka viidennessä kuolonkolarissa Suomessa. Moni ei osaa arvioida, milloin on liian väsynyt ajamaan. Liikenneturva neuvoo nukkumaan riittävästi, ajamaan pitkät matkat valoisaan aikaan ja pitämään taukoja jo ennen kuin väsyttää. Tarvittaessa autolla kannattaa pysähtyä ja ottaa lyhyet unet. Kyselyn teki Verian marraskuussa 2025, ja siihen vastasi 1 005 ihmistä.




