Yle Teema esittää keskiviikkoiltana kello 21.00 erikoisen elokuvan. The End on vuonna 2024 valmistunut musikaali maailmanlopun jälkeisestä ajasta.
Elokuvassa maapallo on tuhoutunut ympäristökatastrofissa. Rikas perhe on elänyt jo 25 vuotta ylellisessä maanalaisessa bunkkerissa. Äitiä esittää Tilda Swinton ja isää Michael Shannon. Heidän poikansa, jota esittää George MacKay, on syntynyt bunkkerissa eikä ole koskaan nähnyt muuta maailmaa.
Perheen arki muuttuu, kun bunkkeriin saapuu vieras nuori nainen. Häntä esittää Moses Ingram. Tulija pakottaa perheen kohtaamaan menneisyytensä ja omat valheensa.
Ohjaaja Joshua Oppenheimer tunnetaan dokumenteista The Act of Killing ja The Look of Silence. The End on hänen ensimmäinen fiktioelokuvansa. Elokuva kestää lähes kaksi ja puoli tuntia. Tuotannossa oli mukana myös suomalainen Making Movies -yhtiö. Elokuvan musiikin on säveltänyt Joshua Schmidt, ja laulujen sanat on kirjoittanut Oppenheimer itse.
Elokuva jakoi kriitikot. Osa kehui sen kunnianhimoa ja näyttelijöitä. Osa piti sitä liian pitkänä ja raskaana.




