Draamakomedia Tully nähdään televisiossa yöllä tiistain ja keskiviikon välillä. Eveo esittää elokuvan keskiviikkona 21. lokakuuta kello 00.00.
Tully valmistui vuonna 2018. Elokuvassa Marlo saa kolmannen lapsensa. Hän on jo valmiiksi väsynyt, eikä aviomies ehdi auttaa arjessa. Avuksi tulee nuori yölastenhoitaja Tully.
Marloa esittää Charlize Theron. Hän lihotti itseään rooliaan varten lähes 23 kiloa. Theron on kertonut, että hän halusi tuntea saman kuin hänen esittämänsä väsynyt äiti.
Lihominen vaikutti Theronin mielialaan. Hän kertoi vuonna 2018 sairastuneensa masennukseen ensimmäistä kertaa elämässään. – Masennus iski minuun aika pahasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni söin paljon prosessoituja ruokia ja join ihan liian paljon sokeripitoisia juomia. En ollut hauskaa seuraa elokuvan teon aikana, Theron sanoi.
Painon ylläpitäminen oli Theronin mukaan vaikeaa. Hänen piti syödä paljon silloinkin, kun hänellä ei ollut nälkä. Painon pudottaminen kuvausten jälkeen kesti noin puolitoista vuotta.




