Syyttäjä vaatii Counter-Strike-pelaaja Aleksi ”Aleksib” Virolaiselle neljän kuukauden ehdollista vankeutta törkeästä veropetoksesta. Asiaa käsiteltiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa perjantaina 16. lokakuuta. Virolainen on 29-vuotias.
Syytteen mukaan Virolainen jätti verottajalle ilmoittamatta yli 53 000 euroa tuloja. Rahat olivat peräisin vuodelta 2019. Syyttäjän mukaan tämän takia hänen tuloveronsa oli yli 28 000 euroa liian pieni. Syyttäjän mielestä Virolainen tavoitteli huomattavaa taloudellista hyötyä.
Tulot liittyvät Counter-Strike-pelin virtuaalisiin tarroihin. Syytteen mukaan Virolainen sai rahat yhdysvaltalaiselta peliyhtiö Valvelta.
Virolainen kiistää syytteen. Hän myöntää, että tulot jäivät ilmoittamatta, mutta kiistää, että se olisi ollut tahallista. Hänen mukaansa hän luuli, että tarrarahoista oli jo maksettu verot. Tapahtumien aikaan hän oli 22-vuotias. Virolainen maksoi puuttuvat verot myöhemmin, kun hän sai maksulomakkeen Verohallinnolta.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin. Virolainen on yksi Suomen tunnetuimmista e-urheilijoista. Vuonna 2024 hän voitti joukkueensa kanssa arvostetun Major-turnauksen ensimmäisenä suomalaisena.




