Suomen sää muuttuu viikonloppuna. Sateinen ja pilvinen sää väistyy, ja tilalle tulee aurinkoisempi sää. Samalla ilma viilenee.
Muutoksen syy on korkeapaine. Se on nyt Britteinsaarten lähellä. Viikonlopun aikana korkeapaine liikkuu itään ja ulottuu Suomeen lounaasta. Sää selkenee ensin luoteessa.
Lauantaina kapea sadealue kulkee vielä maan etelä- ja itäosan yli kohti kaakkoa. Pohjoisessa sää on selkeää. Myös maan länsiosassa sää selkenee päivän aikana.
Sunnuntain vastaisena yönä sateet väistyvät kaakkoon. Sunnuntai on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen. Aamulla voi olla sumua. Pohjois-Lapissa voi tulla vesi- tai lumikuuroja.
Lämpötilat laskevat. Päivällä lämpötila jää etelässäkin yleisesti alle 10 asteen. Pohjois-Lapissa on vain muutama aste lämmintä. Öisin voi olla pakkasta. Ensi viikko alkaa tuulisena, mutta korkeapaine pitää sään alkuviikolla enimmäkseen aurinkoisena ja poutaisena. Tuuli voi olla välillä voimakkaan puuskaista. Ensi viikon sademäärä jää ennusteen mukaan tavallista pienemmäksi.




