Laulaja Floor Jansen jättää Nightwish-yhtyeen. Yhtye kertoi asiasta torstaina 15. lokakuuta sosiaalisessa mediassa julkaistussa lausunnossa.
Nightwishin mukaan päätös syntyi huolellisen harkinnan jälkeen ja yhteisymmärryksessä. Yhtyeen mukaan päätös on välttämätön ja tärkeä yhtyeelle ja sen tulevaisuuden tavoitteille. Tarkempia syitä erolle ei ole kerrottu. Yhtye ja Jansen toivottavat toisilleen kaikkea hyvää. Yhtyeen mukaan ero merkitsee upean matkan loppua.
Nightwish jatkaa toimintaansa. Yhtye kertoo menevänsä studioon vuonna 2027 äänittämään uutta albumia. Samalla yhtye juhlii 30-vuotista taivaltaan.
Alankomaalainen Jansen liittyi Nightwishiin vuonna 2012. Ensin hän oli kiertuemuusikko, ja vuonna 2013 hänestä tuli yhtyeen vakituinen laulaja. Hän tuli Anette Olzonin tilalle. Jansen on Nightwishin kolmas laulusolisti Tarja Turusen ja Olzonin jälkeen.
Jansen on laulanut kolmella Nightwishin albumilla. Niistä uusin on vuonna 2024 ilmestynyt Yesterwynde. Jansen on tänä vuonna tehnyt myös omaa musiikkia, ja hän on kertonut sooloalbumista nimeltä Hytress. Sinfonista metallia soittava Nightwish on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä.




