Tšekki ei osallistu ensi vuoden Euroviisuihin. Tšekin yleisradioyhtiö Česká televize eli ČT kertoi päätöksestä tiistaina sosiaalisessa mediassa.
ČT:n mukaan syy on raha. Yhtiö joutuu leikkaamaan budjettiaan. Euroviisut ovat yhtiön mukaan iso ja kallis tuotanto. ČT ei myöskään aio näyttää ensi vuoden kilpailua televisiossa. Tšekin hallitus haluaa lopettaa nykyiset lupamaksut. Tämän takia ČT valmistautuu säästöihin.
Yhtiö ei sulje pois paluuta. Sen mukaan päätös koskee vain vuoden 2027 kilpailua. Osallistumisesta päätetään joka vuosi erikseen.
Euroviisujen johtaja Martin Green sanoo olevansa pahoillaan päätöksestä. Hänen mukaansa monilla yleisradioyhtiöillä on nyt vaikea taloustilanne. Green toivoo, että Tšekki palaa kilpailuun myöhemmin.
Tšekki on jo neljäs maa, joka jättää vuoden 2027 kilpailun väliin. Irlanti ja Islanti ovat ilmoittaneet jäävänsä pois protestina Israelin osallistumiselle. ČT ei ole yhdistänyt omaa päätöstään tähän kiistaan.
Vuoden 2027 Euroviisut järjestetään Bulgarian Burgasissa. Tšekki on osallistunut kilpailuun 14 kertaa. Tänä vuonna maata edusti Daniel Žižka kappaleella Crossroads.




