Queenin kitaristi Brian May, 79, sanoo, että hänen puheitaan Queenin kiertueiden loppumisesta on tulkittu väärin. Hänen mukaansa yhtye voi vielä joskus lähteä kiertueelle.
May kertoi lokakuun alussa The Timesin haastattelussa tehneensä puolitoista vuotta sitten päätöksen, ettei halua enää kiertää. Läheinen perhetuttava kuoli, kun Queen oli kiertueella Yhdysvalloissa, eikä May voinut käydä kotona. ”Rakastan soittamista ja matkustamista, mutta vastapainona on vapauden menettäminen”, May sanoi. Hänellä on vaimo, lastenlapsia ja paljon astrofysiikkaa tehtävänä, joten hänen mielestään 50 vuotta voi riittää.
Moni media ympäri maailmaa uutisoi, ettei Queen enää kierrä. Nyt May oikaisee asiaa Instagramissa. ”En ole koskaan sanonut, ettei Queen enää koskaan kiertäisi. En voisi koskaan sanoa ei koskaan”, hän kirjoittaa. Mayn mukaan hän teki vain henkilökohtaisen päätöksen pitää taukoa kiertämisestä.
May kertoo tehneensä paljon musiikkia. Hän ja rumpali Roger Taylor tekevät hänen mukaansa jatkuvasti yhdessä Queen-projekteja kulissien takana. ”En tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Olen aina avoin uusille seikkailuille”, May kirjoittaa.
Queen kiersi viimeksi laulaja Adam Lambertin kanssa. Heidän Rhapsody-kiertueensa kesti vuodesta 2019 vuoteen 2024.
May on myös pohtinut Queenille virtuaalista konserttia, jossa yleisö voisi nähdä yhtyeen soittavan. Hänen mukaansa sellaista ei nyt voi tehdä ilman tekoälyä, ja siihen hän suhtautuu epäillen.




