Arizonan yliopiston tutkijat mittasivat, kuinka usein ihminen puhuu koiralle tai kissalle tavallisessa arjessa. Kyse ei ollut kyselystä. Puhelin nauhoitti satunnaisia pätkiä, jotka kestivät 30 sekunnista 50 sekuntiin. Tutkimus julkaistiin lehdessä Frontiers in Psychiatry. Ensimmäinen kirjoittaja oli väitöskirjatutkija Dara Jonkoski. Emily Bray oli työryhmän vanhempi tutkija.
Ihmiset puhuivat yhteensä 30 433 äänipätkässä. Lemmikille suunnattu puhe oli niistä keskimäärin 9,2 prosenttia. Osuus vaihteli nollasta 49,6 prosenttiin. Nauhat tulivat neljästä vanhasta tutkimuksesta, eikä niitä ollut kerätty lemmikkejä varten. Koiran tai kissan ääni tai maininta kuului 5 072 pätkässä. Osallistujien ikä oli keskimäärin 48,5 vuotta, ja 68,3 prosenttia heistä oli naisia.
Lemmikki kuuli muutakin kuin käskyjä. Ihmiset kertoivat säätä, kauppareissua ja tulevaa lääkärikäyntiä. He selostivat myös omia ajatuksiaan ja sitä, mitä eläin teki. Kysymyksiä oli 18,7 prosentissa lemmikkipätkistä ja käskyjä 24,7 prosentissa. 8,6 prosentissa ihminen sanoi ääneen, mitä eläin hänen mielestään tunsi tai tarvitsi.
Hellä puhetapa, jossa ääni nousi tai vokaaleja venytettiin, kuului 27,1 prosentissa lemmikkipätkistä. Selvä ärtymys oli harvinaista. Sitä kuului vain 0,9 prosentissa. 2,3 prosentissa ihminen puhui itsestään tai toisesta ihmisestä eläimen vanhempana. Yhteinen kävely kuului 7,7 prosentissa pätkistä. Leikkiä oli 0,5 prosentissa.
Tutkijat rakensivat luokittelun, jolla puhetta voi verrata ihmisten välillä. Tavoite on saada selville, miksi lemmikki tukee joidenkin vointia enemmän kuin toisten. Aiemmat tutkimukset lemmikin terveyshyödystä eivät ole yksimielisiä. Kaksi kuulijaa merkitsi samat pätkät, ja 22 luokkaa 23 luokasta täsmäsi riittävän hyvin jatkokäyttöön. Käsikirjoituksen tekoa rahoitti Mars Petcaren Waltham Petcare Science Institute. Rahoittaja tarkisti tekstin, mutta ei suunnitellut tutkimusta, ei analysoinut aineistoa eikä kirjoittanut tuloksia.
